Säännöt
RIIHIMÄEN URHEILUSUKELTAJAT RY:N SÄÄNNÖT
| 1§ | Yhdistyksen nimi on Riihimäen Urheilusukeltajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Riihimäen kaupunki Hämeen läänissä. Yhdistyksen toiminta-alue on Riihimäen kaupunki. Yhdistys on perustettu maaliskuun 15 päivänä 1982 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seuran kieli on suomi. |
| 2§ | Seuran tarkoituksena on edistää sukellusharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti. Tarkoitustaan seura toteuttaa: 1. Tarjoamalla jäsenilleen · sukelluksen perusturvallisuutta · kilpailutoimintaa · koulutustoimintaa · valmennus- ja harjoitustoimintaa · nuorisotoimintaa · tiedotus- ja suhdetoimintaa · valistus- ja kasvatustoimintaa · kuntoliikuntaa sekä · muuta saman tapaista toimintaa tavoitteenaan kasvattaa yhteiskunnalle ruumiillisesti ja henkisesti vireitä ja hyödyllisiä kansalaisia. 2. Kiinnittämällä ehdotusten, anomusten ja aloitteiden kautta toiminta-alueensa viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota sekä pyrkimällä omatoimisesti urheilusukelluksen kehittämiseen ja sille tarpeellisten harjoituspaikkojen- ja välineiden hankkimiseen ja hoitamiseen sekä muiden edellytysten luomiseen. 3. Harjoittamalla julkaisutoimintaa. 4. Ottamalla vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistamalla toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä. 5. Hankkimalla varoja aatteelliseen toimintaansa järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus, kirjapaino ja monistustoimintaa sekä majoitus- ja ravitsemusliikettä, sekä välittäen jäsenilleen urheiluvälineitä ja – asusteita. Tarvittaessa seura hankkii toimintaansa varten asianmukaisen luvan. |
| 3§ | Seura toimii Suomen Valtakunnan Urheiluliitto (SVUL) ry:n Uudenmaan piirin jäsen. Piirin ja seuran ohjelmassa olevia urheilumuotoja edustavien SVUL:n jäsenliittojen jäsenenä seura noudattaa piirin ja jäsenliittojen sääntöjä ja määräyksiä. Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL rekisteröidystä yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä lyhennystä SVUL. |
| 4§ | Seuran jäseneksi voi johtokunta hyväksyä henkilön, jota kannattaa vähintään 5/8 johtokunnan jäsenistä, joka myöskin sitoutuu noudattamaan seuran, SVUL:n piirin, Suomen Urheilusukeltajain liitto ry:n, sekä SVUL:n sääntöjä ja päätöksiä. Kunniajäseneksi voidaan johtokunnan esityksestä seuran kokouksen päätöksellä kutsua henkilö, joka on erittäin huomattavasti edistänyt seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen. Kunniajäsen ei ole jäsenmaksuvelvollinen. Kunniapuheenjohtajaksi voidaan seuran kokouksen päätöksellä kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen. Kunnianpuheenjohtaja ei ole jäsenmaksuvelvollinen. Kannattavaksi henkilöjäseneksi voi seuran johtokunta hyväksyä yksityisen henkilön ja kannattavaksi yhteisöjäseneksi oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Kannattavalla yhteisöjäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta seuran kokouksissa. Seura pitää yhdistyslain edellyttämää jäsenluetteloa. |
| 5§ | Jäsenten on suoritettava seuralle jäsenmaksuja ja liittymismaksuja joisen suuruuden päättää vuosittain seuran syyskokous. Johtokunnalla on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta, sekä nimetä jäsen ainaisjäseneksi jos: · hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksut ja ollut seuran jäsenenä vähintään 15 vuotta tai, · on suorittanut kertakaikkisena suorituksena 15 vuoden jäsenmaksut tai · on tehnyt seuralle huomattavia urheilullisia, taloudellisia tai muita palveluksia. Ainaisjäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuudesta. |
| 6§ | Jäsen joka haluaa erota seurasta, tehköön siitä kirjallisen ilmoituksen seuran johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tahi ilmoittakoon siitä suullisesti seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti kun ilmoitus on tehty, mutta eroava on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti. Seuran johtokunta voi erottaa jäsenen, joka:
Erotetulla on oikeus vedota seuran seuraavaan kokoukseen. Vetoomus on annettava tiedoksi kirjallisesti seuran johtokunnalle 14 päivän kuluessa kirjallisen erottamispäätöksen postituspäivästä, tätä päivää lukuun ottamatta. Johtokunnan on kutsuttava koolle seuran kokous vähintäin 30 päivän kuluessa vetoomuksen saatuaan. Ellei vetoomusta esitetä edellä mainitussa järjestyksessä, tulkoon erottamispäätös voimaan heti määräajan päätyttyä, mutta muussa tapauksessa katsottakoon jäsen seurasta erotetuksi vasta sitten, kun seuran kokous on erottamispäätöksen vahvistanut. Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja. |
| 7§ | Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään maalis-huhtikuun aikana ja syyskokous loka-marraskuun aikana. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää johtokunta. Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen kokoukseen on julkaistava vähintään 14 päivää ennen kokousta sanomalehti-ilmoituksessa seuran syyskokouksen määräämässä lehdessä tai kirjallisena ilmoituksena jäsenille tai seuran virallisella ilmoitustaululla olevalla ilmoituksella. Seuran kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Valitaan kokouksen virkailijat 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Käsitellään vuosi- ja tilikertomukset ja esitetään tilintarkastajain lausunto 4. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja tilivelvollisille 5. Käsitellään johtokunnan tai jäsenten esittämät asiat Seuran syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Valitaan kokouksen virkailijat 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Päätetään niistä urheilumuodoista joita pidetään seuraavan vuotena seuran ohjelmassa 4. Vahvistetaan seuran toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle 5. Vahvistetaan seuran talousarvio seuraavalle vuodelle 6. Valitaan seuraavaksi vuodeksi seuralle puheenjohtaja täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta, häntä kutsutaan seuran puheenjohtajaksi 7. Valitaan kahdeksi seuraavaksi vuodeksi täysi-ikäisten jäsenten keskuudesta johtokuntaan 4 jäsentä erovuorossa olevien tilalle 8. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat 9. Valitaan puheenjohtaja ja jäsenet kutakin seuran ohjelmassa olevaa urheilumuotoa edustavaan jaostoon, sekä muut tarvittavat toimihenkilöt 10. Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus sekä kannattajajäsenmaksut seuraavalle vuodelle 11. Päätetään kokousten koollekutsumistavasta 12. Valitaan edustajat SVUL:n Uudenmaan piirin ja SVUL:n jäsenliittojen vuosi- ym. kokouksiin tai annetaan johtokunnalle valtuudet henkilöiden valitsemiseksi edellä mainittuihin kokouksiin. 13. Käsitellään johtokunnan ja jäsenten esittämät asiat Seuran, sen johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat on kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkistettava. Johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien kokousten pöytäkirjat tarkistetaan seuraavassa kokouksessa. |
| 8§ | Kokouksissa ratkaistaan asian yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli jonkin asian ratkaisemisesta ei näissä säännöissä toisin määrätä. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasa vaali ratkaistaan arvalla, muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Henkilövaalit suoritetaan aina suljetuin lipuin, muissa asioissa suoritetaan äänestys myös suljetuin lipuin sitä vaadittaessa. Jokaisella liittymis- ja jäsenmaksunsa kokoukseen mennessä maksaneella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä, kannattavia yhteisöjäseniä sekä kunniapuheenjohtajaa ja kunniajäsentä lukuun ottamatta on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää. |
| 9§ | Seuran toimintaa johtaa ja sen taloudenhoidosta sekä omaisuudesta huolehtii ja vastaa seuraa edustava syyskokouksen valitsema johtokunta. Johtokuntaan kuuluu yhdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi toimintavuodeksi valittu 8 jäseninen johtokunta. Johtokunnan jäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisellä kerralla eroaa puolet arvan perusteella ja seuraavilla kerroilla vuoron mukaan. Jos jäsen kesken toimintakauden estyy tehtävänsä hoitamisesta, valitsee seuran kokous hänen sijaansa uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi. Johtokunnan tehtävänä on erityisesti 1. Toimia seuran ylimpänä toimeenpanevana ja valvovana elimenä niin, että seuran tarkoituksen ja tavoitteiden mukaiset toiminnat toteutetaan suunnitelmien mukaisesti. 2. Olla vastuussa seuran toiminnasta lakien ja asetusten mukaisesti. 3. Suunnitella ja kehittää seuran kokonaistoimintaa sekä johtaa seuran toimintaa seuran tarkoituksen ja tavoitteiden mukaisesti. 4. Vahvistaa tehtävienjako keskuudessaan, sekä valita tarvittavat valiokunnat ja työryhmät suorittamaan niille määrättyjä johtokunnalle vastuullisia tehtäviä. 5. Vastata seuran ulkopuolelle suuntautuvasta toiminnasta. 6. Vastata SVUL:n, Suomen Urheilusukeltajain Liitto ry:n ja piirien seuralle asettamista velvotteista. 7. Vastata seuran kokousten antamista velvotteista. 8. Pitää jäsen- ja kalustoluetteloa. 9. Hoitaa seuran taloutta. 10. Hoitaa seuran tiedoitustoimintaa. 11. Hyväksyä ja erottaa jäsenet. 12. Valita tarvittaessa, sekä eroittaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan. 13. Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä, sekä muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä. 14. Ryhtyä kaikkiin toimenpiteisiin mitä seuran etu vaatii. |
| 10§ | Seuran tilejä ja hallintoa tarkistetaan vuosittain, sitä tarkoitusta varten valittujen tilintarkastajain toimesta. Seuran tilivuosi on kalenterivuosi. Seuran tilit on esitettävä tilintarkastajille vähintään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta |
| 11§ | Seuran nimenkirjoittajina toimivat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi sihteerin tai jonkun johtokunnan määräämän johtokunnan jäsenen tai toimihenkilön kanssa. Nimenkirjoittajien on oltava täysi-ikäisiä. |
| 12§ | Näiden säätöjen muuttamisesta päättää seuran kokous. Ollakseen pätevä on päätöksen saatava läsnä olevien äänioikeutettujen jäsenten kolme neljäsosan ääntenenemmistön kannatus taakseen kahdessa perättäisessä vähintään yhden kuukauden välein pidetyssä kokouksessa. |
| 13§ | Jotta seuran purkamista koskeva päätös olisi pätevä, on se tehtävä seuran kokouksessa ja kokouksessa läsnä olevista äänioikeutetuista jäsenistä on sitä kolmen neljäsosan kannatettava kahdessa perättäisessä vähintäin kuukauden välein pidettävässä kokouksessa. Kokouskutsussa on mainittava seuran purkamisen olevan esillä. |
| 14§ | Seuran purkautuessa sen varat on luovutettava johonkin toiminta-alueen liikuntakasvatusta edistävään tarkoitukseen purkamisesta päättäneen jälkimmäisen kokouksen päätöksen mukaisesti. Pesänselvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt. Seuran purkamisesta on tehtävä ilmoitus yhdistysrekisteriin. |
| 15§ | Sen lisäksi mitä näissä säännöissä on määrätty noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain määräyksiä. |