Laitesukellustoiminnan suunnitteluilta

1.2.2014 klo 17:00

Laitesukellus- ja koulutusjaos järjestää kaikille seuran jäsenille avoimen laitesukellustoiminnan vuoden 2014 suunnitteluillan uimahallin isolla tilaussaunalla. Suunnitteluilta pidetään lauantaina 1.2.2014 kello 17-21. Vaikka varsinaista ilmoittautumista ei vaadita, on ruokailujärjestelyista kerrottu jäljempänä.

Teemana on laitesukellustoiminnan vuoden 2014 jäsenkyselyn tulosten läpikäynti ja toimintakauden reissujen, leirien ja muiden tapahtumien suunnittelu kyselyn antamien suuntaviivojen ja seuran toimintasuunnitelman pohjalta. Myös vähemmän laitesukellustoiminnassa mukana olleet jäsenet ovat enemmän kuin tervetulleita mukaan, koska ajatuksena on nimen omaan suunnitella toimintaa kaikkien jäsenten toiveiden ja tarpeiden pohjalta!

Koska parhaat suunnitelmat syntyvät vasta lauteilla, on myös sauna luonnollisesti lämpimänä koko illan.

Ruokailu tapahtuu omakustanteisesti siten, että tilaamme etukäteen pizzat/kebabit ym. Riihitähdestä paikan päälle tuotuina. Tämän vuoksi jokaista ruokaa haluavaa pyydetään katsomaan tilaus valmiiksi osoitteesta www.ravintolariihitahti.fi ja kirjaamaan se omatoimisesti Google Drivessä olevaan listaan viimeistään pe 31.1.

Yhteyshenkilönä suunnitteluillassa toimii Teemu Virtanen, teemu.virtanen@riusuk.net.

Mukaan voi tuoda myös omia ruoka- ja saunajuomia.