Ohjeet laitesukellukseen hallivuoroilla

Vuorot ja ilmoittautuminen

Laitesukellusta voi harjoittaa seuran perjantai-illan vuorolla sopimalla asiasta hallivastaavan kanssa. Mikäli vuorolla on muitakin kuin laitesukeltajia, on hyvä yhdessä sopia mitkä alueet altaasta on kenenkin käytössä.

Turvallisuusasiat

Omatoiminen laitesukellusharjoittelu allasvuorolla edellyttää, että altaassa on vähintään kaksi kortitettua laitesukeltajaa harjoittelemassa samanaikaisesti. Altaalla tulee olla myös aina allasvahti, kun siellä laitesukelletaan. 12–14-vuotiaat kortitetut laitesukeltajat voivat harjoitella omatoimisesti allasvuorolla vain 18-vuotta täyttäneen laitesukeltajan kanssa. Laitesukellusvarusteiden on oltava Sukeltajaliiton turvaohjeiden mukaiset.

Vuorolle saapuminen

Jäsenet saavat lainata seuran hallivuoroilla laitesukellusvarusteita vapaasti, kunhan noudatetaan tässä olevia sääntöjä.

Jos tarvitset seuran paineilmapulloa hallivuoron ajaksi, hae se kompressorihuoneelta ja palauta täytettynä.

Omat sukellusvarusteet tuodaan uimalan pääovesta sisälle ja viedään rappusia pitkin varaston kautta altaalle. Allasalueella ei saa kävellä ulkojalkineilla.

Säilytä laitepakettia vaaka-asennossa allastiloissa, ettei se pääse tahattomasti kaatumaan. Uimalan kaakeleita on muistettava muutenkin varoa raskaiden laitteiden kanssa.

Mikäli jumppa-altaalla on jokin vuoro käynnissä, älä häiritse altaan käyttäjiä vaan odota, että vuoro loppuu ennen kuin kuljet jumppa-altaan kautta allasalueelle.

Vuorolta poistuminen

Muista palauttaa kaikki lainaamasi varusteet omille paikoilleen ja laittaa märät varusteet myös kuivamaan:

1. Avaa tasapainotusliivin taskut, huuhtele laitepaketti ja muut käyttämäsi välineet jumppa-altaan vieressä olevalla suihkulla

2. Pura laitepaketti ja laske tasapainotusliiviin kertynyt vesi pois. Puhalla tämän jälkeen liivi puolilleen ilmaa (kuivuu paremmin).

3. Vie tasapainotusliivi ja regulaattorisetti varastoon kuivamaan henkarille. Regulaattorin letkut siististi kerälle, niin ettei letku roiku valtoimenaan. Palauta myös muut varusteet siististi omille paikoilleen.

4. Ilmoita kalustovastaavalle, mikäli huomasit varusteissa vikoja tai puutteita.

5. Vie käyttämäsi paineilmapullo kompressorihuoneelle, täytä se täyteen, merkitse teipillä että on täysi ja jätä kompressorihuoneen pullotelineeseen
 

Lisäksi jokaisen tulee muistaa viedät roskansa roskikseen, eikä esim. pulloventtiileissä olevia teippejä jätetä lattioille.

Muutoin laitesukellukseen sovelletaan myös seuran yleisiä allasvuorojen ohjeita.

Laitesukellusvastaavalta saat tarvittaessa tarkempia tietoja ja ohjeita.