Lopella sijaitsevan Iso-Melkuttimen sukelluspaikan käyttöoikeussopimus on uudistettu. Edellinen määräaikainen sopimus päättyi viime vuoden lopussa. Alueen vuokralaisena jatkaa Riihimäen Urheilusukeltajat ja vuokranantajana alueen maanomistaja Metsähallitus. Sopimus koskee sukelluspaikan rakenteita ja tien käyttöä, sillä maastossa liikkuminen ja sukeltaminen ovat jokamiehenoikeuksien piirissä.
Uudistettu sopimus allekirjoitettiin kesäkuun lopussa ja on voimassa vuoden 2030 loppuun. Sopimus koskee järven luoteisrannassa sijaitsevaa aluetta, jonne rakennettiin varustetasanne ja portaat sukellusseurojen yhteistyönä vuonna 2011. Alueen viereen tuotiin myöhemmin puucee, jonka huollosta vastaa Lopen kunta.
– Vaikka RiUSuk hallinnoi sopimusta ja pitää huolta rakenteista, mainitaan sopimuksessa nimenomaisesti, että rakenteet ovat yhä kaikkien sukeltajien vapaassa käytössä, kertoo seuran puheenjohtaja Vili Mononen.
Kunnioita luontoa pinnalla ja pinnan alla
Sukelluspaikka on nykyisin erittäin vilkkaassa käytössä. Sopimusneuvotteluja Metsähallituksen kanssa RiUSukin puolesta käynyt seuran hallituksen jäsen Teemu Virtanen toivookin, että sukeltajat ja muut alueella vierailevat muistaisivat kunnioittaa alueen arvokasta luontoa sekä pinnan päällä, että sen alla.
– Ei jätetä roskia luontoon eikä myöskään viedä pinnan alle sinne kuulumattomia esineitä. Esimerkiksi veden alle ”sukellusnähtävyyksiksi” viedystä koristekrääsästä ja muusta roinasta liukenee ajan saatossa veteen muovia ja raskasmetalleja, Virtanen muistuttaa.
Myös tulenteko edellyttää aina maanomistajan lupaa. Tuore käyttöoikeussopimus antaa kaikille sukeltajille yhtäläiset oikeudet käyttää varustetasannetta varusteiden pukemiseen ja viereistä aluetta sukellustoimintaa palvelevaan pysäköintiin.
– Viime aikoina on yleistynyt telttailu aivan sukelluspaikan vieressä. Jokamiehenoikeudet eivät sitä kiellä, mutta kaikkien sukeltajien etu olisi, että leiriytyminen tapahtuisi silti erillisellä alueella parin sadan metrin päässä sijaitsevan Lepakkolaavun vieressä, Teemu Virtanen toivoo.
Tien kunnostus etenee
RiUSuk on saanut kevään aikana useita yhteydenottoja Melkuttimen sukelluspaikalle johtavan tien huonosta kunnosta. Seuran puheenjohtajan Vili Monosen mukaan tien kunnostuksesta aloitetaan keskustelut sen omistajan kanssa nyt, kun sopimus sukelluspaikan käyttöoikeuden jatkumisesta on saatu varmistettua.
– Suurimman osan tiealueesta omistaa Riitalan yhteismetsä, jonka kanssa on aiemminkin sovittu pahimpien monttujen paikkaamisesta tien pääasiallisten käyttäjien eli sukeltajien kustannuksella. Lisäksi tien loppuosan kunnostuksesta on jo sovittu tuoreessa käyttöoikeussopimuksessa, koska tienpätkän omistaa Metsähallitus, Mononen selventää.
RiUSukin edustajat viestittävät, että sukellusseurojen, yksittäisten sukeltajien ja sukelluskoulutusta tarjoavien yritysten rahallinen tuki tien kunnostamiseen on jälleen tervetullutta. Kunnostuksen rahoitukseen halukkaat tahot voivat ottaa yhteyttä Teemu Virtaseen, .
Puomi rajoittamaan turhaa liikennettä Melkuttimelle
Metsähallitus on ilmoittanut jo pari vuotta sitten, että Iso-Melkuttimen rantaan johtavan tien liikennettä rajoitetaan tulevaisuudessa puomilla. Puomi on määrä asentaa tien loppupäähän lähelle sukelluspaikalle johtavaa risteystä. Puomilla on tarkoitus suitsia asiatonta liikennettä ranta-alueelle.
RiUSukin Vili Monosen mukaan puomin asennusajasta ei toistaiseksi ole tietoa. Puomi ei kuitenkaan estä sukellusharrastusta palvelevaa autoliikennettä rantaan saakka.
– Tuoreessa käyttöoikeussopimuksessa on erikseen sovittu, että sukeltajien liikenne turvataan varustamalla puomi koodilukolla tai vastaavalla järjestelmällä. Koodi annetaan kaikkien halukkaiden sukeltajien käyttöön ja se vaihdetaan noin kerran vuodessa, Vili Mononen kertoo.
Riihimäen Urheilusukeltajat tiedottaa sukellusyhteisölle puomin asentamisesta, kun asia tulee Metsähallituksen puolelta ajankohtaiseksi.