Karlstedt Marko

Puhelin 050 350 6288
Sähköposti

Puheenjohtaja, laitesukelluskouluttaja ja kompressorivastaava

 

Vesi on aina elementtinä kiehtonut minua. Jo pikkupojasta lähtien olen ihaillut televisiosta vedenalaista maailmaa. Ensikosketus sukeltamiseen tapahtui 2013 joulukuussa, etelän lämmössä, jossa kävin introsukelluksella altaassa. Seuraavana vuonna suoritin Padin OpenWaterDiver-kurssin ja Ihastuin lajiin.

Riihimäen Urheilusukeltajiin liityin vuoden 2015 alussa, jonka toiminta on tuntunut mielekkäältä sekä kiinnostavalta. Helposti olen päässyt myös  mukaa ”jengiin” niin sanotusti. Sukeltamisessa itseäni kiehtoo ympäristön haasteellisuus, koska yksinkertaisetkin asiat muuttuvat haastaviksi veden alla. Jo esimerkiksi narun solmiminen tuottaa vaikeuksia vedessä.

Olen vastannut seuran paineilmakompressorin hyvinvoinnista vuoden 2016 alusta. Lisäksi minut on valittu seuran puheenjohtajaksi kaudelle 2017. Toivotan kaikille joita vähänkään kiinnostaa tai tuntuu että ”toi vois olla makeeta” rohkeutta tulla kokeilemaan laitesukellusta. Jos ei muuta niin täällä saa loistavia kavereita ja ystäviä. Tosin vaarana on että jää koukkuun niin kuin minulle kävi.

 Tulevana vuonna minulla on tarkoitus tutustua overhead-ympäristössä sukeltamiseen kurssien muodossa. Pyrin sukeltamaan mahdollisimman paljon ja usein, mutta työ haittaa harrastamista. jos olet sukellusparia vailla, lähden mielelläni aina sukeltamaan jos aikataulut vaan sopii.