Kiviluoto Riku

Puhelin 050 492 5272
Sähköposti

Snorkkelisukelluskouluttaja ja norppaohjaaja

Aloitin sukellusharrastuksen Riihimäen Urheilusukeltajissa vuoden 2010 lopulla norppatoiminnan parissa.

Vuoden verran oltuani norppana ilmoittauduin norppaohjaajakurssille vuonna 2011. Siitä lähtien olen toiminut seuramme norppaohjaajana. Laitesukelluksen peruskurssin kävin keväällä 2010.

Toimin myös Sukeltajaliiton nuorten ryhmässä vuosina 2013–2014. Ryhmä järjesti ja suunnitteli tapahtumia sekä leirejä nuorille sukeltajille. Yksi näistä leireistä on vuotuinen nuorten laitesukellusleiri, jonka RiUSuk järjesti kesällä 2014 Iso-Melkuttimella nimellä Melqqu 2014. Ensimmäisen Melqqu-leirin suuren suosion ja menestyksen jälkeen aloimme Teemun kanssa suunnittelemaan leirille jatkoa. Melqqu-leirejä onkin tähän mennessä järjestetty jo kolme kertaa vuosina 2014, 2016 ja 2018, jotka kaikki ovat olleet huippu suosittuja! 

Ensimmäisen laitesukelluskurssin käytyäni olen ollut aktiivisesti pinnan alla sekä muutenkin mukana seuran touhuissa. Peruskurssin jälkeen on tullut käytyä muutamia kursseja niin virkistys- kuin tekniikkasukelluspuoleltakin. Vuosien varrella olen sukeltanut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Pinnanalaiseen maailmaan on tullut tutustuttua Suomen vesien lisäksi Meksikossa, Thaimaassa, Kroatiassa, Kyproksella sekä Virossa. Vuoden 2014 kesällä olin työskentelemässä Kroatiassa toimivassa sukelluskeskuksessa kolme viikkoa yhdessä Teemun kanssa.

Sukellus on vienyt minut mukanaan täysin, sillä onhan tämä maailman paras harrastus. Sukellus on mukava harrastus, jossa on sekä rento ja turvallinen ilmapiiri. Tuorein luokitukseni on joulukuussa 2018 suorittamani TDI:n Mine Diver 1 -kurssi, joka antaa mahdollisuudet tutustua uusiin nähtävyyksiin kaivoksissa. Kouluttajapolkuni alkoi toukokuussa 2016 snorkkelisukelluskouluttajakurssilla, josta valmistuin heinäkuun lopulla.