Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Saimaa Liveaboard 10

pe 14.8. 18.00su 16.8. 18.00
130€
Saimaa Liveaboard 2021

Seura järjestää jo kymmenennen liveaboard-sukellusleirin Mikkelin Urheilusukeltajat ry:n Tornator I -sukellustukialuksella. Vuonna 2026 leiri järjestetään 14.-16.8.

Leiri sopii kaiken tasoisille sukeltajille ja mukaan mahtuu 12 seuran jäsentä. Mikäli osallistujamäärä ei täyty 30.7. mennessä, voidaan mukaan ottaa myös seuran ulkopuolisia. Lähtö tapahtuu perjantaina noin klo 18, ja paluu tapahtuu samaan paikkaan sunnuntaina. Lähtöpaikka varmistuu myöhemmin, joko Mikkelin satamasta tai Kallioniemestä.

Sukelluksia tehdään viikonlopun aikana 3–5. Mukaan retkelle voi lähteä ilman omaa paria, sillä kaikille järjestyy sukelluspari ja kohteet valitaan mukanaolijoiden sukellushalujen ja -luokitusten mukaan. Aluksella on kompressori, jolla saadaan pulloihin ripeästi paineilmaa. Alueella vesi on yleensä kirkasta mutta hyvin tummaa, eli valaisin on välttämätön varuste.

Omia eväitä alukselle ei tarvitse ottaa, koska yhdessä kokkaaminen (ja tietysti myös tiskaaminen) laivan hyvin varustetuissa keittiötiloissa on ollut perinteisesti olennainen osa leiriä! Ruoat hankitaan seuran toimesta ennen retkeä, ruoka-ainerajoitteet ilmoitetaan oheisella ilmoittautumislomakkeella (lisätiedot).

Majoitus aluksella tapahtuu hyteissä ja isossa salongissa, jossa on runsaasti tilaa. Punkissa on patjat valmiina, joten vuodevaatteet ja tyyny tai makuupussi tuodaan omasta takaa. Aluksessa on generaattori, joten sukellusvalojen, kännyköiden ym. laitteiden lataus onnistuu leirin aikana. Aluksessa on myös tunnelmallinen puusauna ja vesi-wc. Vaikka pyrimmekin huomioimaan mahdolliset erityistarpeet, niin huomioithan ilmoittautuessasi että majoituksessa ei voida taata omaa hyttiä, sillä valtaosa sängyistä sijaitsee yhteisessä salongissa! 

Vuonna 2026 leirin hinta on 130 €/osallistuja. Lisäksi laskutetaan kimpparuokailun ruokakulut, jotka jaetaan tasan osallistujien kesken. Kaikki maksut maksetaan maksukortilla aluksella (käteistä ei oteta vastaan). Myös yleisimmät liikuntaedut käyvät maksuvälineeksi leirin, mutta eivät ruokailun osalta. Maksutapalisä (1,2€) sisältyy leirin hintaan.

Ilmoittautuminen leirille tapahtuu ainoastaan oheisella ilmoittautumislomakkeella. Huomaathan, että koska seura vuokraa koko laivan käyttöönsä kiinteään hintaan, on ilmoittautuminen sitova. Tämä ei koske tilannetta, jossa koko leiri joudutaan siirtämään tai perumaan pakottavan syyn takia.

Saimaa Liveaboard 10

Tiedot

  • Alkaa: pe 14.8. 18.00
  • Loppuu: su 16.8. 18.00
  • Hinta: 130€
  • Tapahtumaluokka:

Järjestäjä

  • Jouko Näätänen
  • Sähköposti

Tapahtumapaikka

  • Mikkelin satama