Hallituksen kokouksen 8/2023 pöytäkirjan tiivistelmä
Kokousaika: 13.12.2023 klo 18:00
Kokouspaikka: Luonto-osuuskunta Willimielen toimisto
Paikalla: Jenna Ranki, Teemu Virtanen, Jonna Sorsa, Emmi Salento, Jouko Näätänen, Oskari Vahala ja Joonas Ylivaara. Lisäksi vuoden 2024 hallituksen jäsenet Samu-Petteri Valtonen ja Teemu Jokelainen
Poissa: Juha Virtanen ja Tero Paso
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja Jenna Ranki avasi kokouksen klo 18:15.
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen ja esityslistan hyväksyminen
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Hyväksyttiin esityslista sellaisenaan.
3. Vastuutehtävien täyttäminen vuodelle 2024
Syyskokuksessa jäi täyttämättä jäsensihteerin ja viestintävastaavan paikat. Lisäksi tarve olisi venevastaavalle. Niina Tahvanainen on luvannut jatkaa jäsensihteerinä vuonna 2024. Joonas Ylivaara lupautunut venevastaavaksi vuodelle 2024. Viestintävastaavan paikka jätetään edelleen auki, uusi hallitus keskustelee asiasta lisää järjestäytymiskokouksessa. Lasse Pekkinen ei voi toimia toiminnantarkastajana vuonna 2024, koska hallituksen jäsenenä on hänen lähiomaisensa. Pekkisen tilalle tulee 1. varatoiminnantarkastajaksi syyskokouksessa valittu Vesa Reunanen.
4. Jäsenrekisterin käyttöoikeuksien päivittäminen vuodelle 2024
2024 käyttöoikeudet pysyvät puheenjohtaja Jenna Rankilla, jäsensihteeri Niina Tahvanaisella ja nuorisovastaava Tuomo Palevaaralla. Uudelle koulutusvastaavalle Anniina Karlstedille haetaan sukeltajaliitosta käyttöoikeudet vuodelle 2024.
Sihteeri, rahastonhoitaja ja varapuheenjohtaja valitaan uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa, joten näiden osalta käyttöoikeuksien päivittäminen tarkastetaan tammikuussa.
5. Hallituksen toiminnan käynnistäminen vuonna 2024
Järjestäytymiskokous pidetään 9.1.2024 etäkokouksena, jossa valitaan puuttuvat vastuuhenkilöt. Hallituksen iltakoulu järjestetään 16.1.2024 Willimielen toimistolla. Suunnitteilla myös seurakehittämisen illan järjestäminen alkuvuodesta 2024.
Yhteystietojen päivittäminen nettisivuille;
– “ota yhteyttä” sivun päivittäminen vuoden 2024 vastuuhenkilöiden ja hallituksen jäsenten mukaan
– Uusille vastuuhenkilöille ja hallituksen jäsenille @riusuk.net sähköpostiosoitteet, Oskari Vahala hoitaa
– Päivitetään myös kuvat vähintään hallituksen osalta, mahdollisesti kaikkien vastuuhenkilöiden kohdalle myös Hallitus päättänyt, että käyttöoikeudet seuran verkkopalveluihin (Google-tilille, WordPress, Facebook- ja Instagram- sivuille) annetaan kaikille hallituksen jäsenille.
6. Sukeltajaliiton hankeavustuksen hakeminen Iso-Melkuttimen tien hoidon kulujen kattamiseen
Jenna ja Oskari hakevat Sukeltajaliiton hankeavustusta, jonka käyttötarkoituksena on Iso-Melkuttimen tien korjaus ja talven aurauskulut. Lisäksi avustusta haetaan
sukellusportaiden kunnostukseen
Tammikuussa haetaan seuralle pienkeräyslupaa, jotta yksityishenkilöt, yritykset tai muut seurat voivat myös omalta osaltaan osallistua Iso-Melkuttimen kunnostustöiden kustannuksiin. Samu Valtonen luvannut kysyä tarjouksia ja hinta-arviota tien kunnostusta varten. Aikataulu kunnostukselle on keväällä 2024.
7. Jäsenasiat
Liityneet: –
Eronneet: 4
Jäseniä yhteensä: 205
8. Muut asiat
Ei muita käsiteltäviä asioita.
9. Seuraavan kokouksen ajankohta
Seuraava kokous on uuden hallituksen järjestäytymiskokous. Kokous järjestetään 9.1.2024 etäkokouksena. Kokouksen sihteeriksi valittu Jonna Sorsa (laatii esityslistan).
10. Kokouksen päättäminen
Kokouksen puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:42.